Syödään yhdessä turuilla ja toreilla

Julkaistu Kategoriat Etusivun teema, Yleinen

Tori on suomalaisen kesän sydän. Se on kohtaamisten ikivanha näyttämö, jossa ruoka näyttelee tärkeää roolia. Lähes jokaisesta kylästä ja kaupungista löytyy aukea, johon ystävät kokoontuvat vaihtamaan kuulumisia kahvin äärellä. Iloisella markkinahumulla on suomalaisessa kulttuurissa pitkät juuret, ja torilla tavataan edelleen kun on aihetta juhlaan.

Ostoksia ja romantiikkaa

Toriperinteella on juurensa markkinoissa. Ennen vuotta 1859 kaupankäynti oli tarkoin säädeltyä, eikä kauppaa saanut tehdä sovittujen aikojen ja paikkojen ulkopuolella. Kun kauppoja ei ollut, tärkeät ostokset ajoitettiin markkina-aikaan. Markkinoilla oli omat nimensä, esimerkiksi Turussa oli kaksi kertaa vuodessa Heikin markkinat ja Lappeenrannassa puolestaan Marian markkinat. Markkinat ja torit eivät olleet pelkästään kaupanteon paikkoja. Markkinaretkille lähdettiin usein yhdessä tapaamaan tuttuja läheltä ja kaukaa. Niinpä markkinat olivat myös romanttinen paikka, sieltä ostettiin esimerkiksi kihlat.

Uusia kaupan ja kohtaamisten paikkoja

Torikulttuurin voi ajatella siirtyneen kauppakeskuksiin, joihin kokoonnutaan nykyään samaan tapaan viettämään aikaa, syömään yhdessä ja tapaamaan ystäviä. Kauppakeskuksen käytävillä on suuri todennäköisyys kuulla ajankohtaiset kuulumiset ja uutiset. Kauppakeskusten historia alkoi 1970-luvulla, kun ensimmäiset automarketit rakennettiin. Sen jälkeen ne ovat muodostuneet erottamattomaksi osaksi suomalaista arkea. Samaan aikaan monessa kaupungissa harmitellaan paikallisen torin hiljentymistä. Toisaalta torikulttuuri on saamassa uutta tuulta esimerkiksi lähiruokarinkien kautta, jotka tarjoavat tilaisuuden ostaa ruokaa suoraan tuottajalta. Yhä suurempi joukko arvostaa sitä, että voi tavata tuottajan esimerkiksi käyttämiensä kananmunien takana. Lähiruokaringin kokoontuminen on monelle myös tilaisuus tavata samanhenkisiä tuttuja ja vaihtaa kuulumisia.

Suomalaisen street foodin juurilla

Grilli kuuluu torille kuin nakki sämpylään, ja öisessä ruokajonossa suomalaiset kohtaavat hyvässä ja pahassa. Kioskit tulivat suomalaiseen katukuvaan jo 1800-luvulla. Niiden historia liittyy hieman yllättäen hygienian edistämiseen, sillä kaupungeissa saastunut kaivovesi aiheutti 1860-luvulla pullotetun veden ja virvoitusjuomien kysynnän kasvun. Aluksi juomia myytiin liikkuvista kärryistä, vaunuista tai laukuista, mutta valikoima laajeni pian hedelmiin, makeisiin jäätelöön ja tupakkatuotteisiin. Varsinkin pääkaupunkiseudulla yksi kioski on ylitse muiden: rakastettujen lippakioskien juuret ulottuvat 1930-luvun loppuun. Varsinaisesti ne levittäytyivät Helsinkiin kuitenkin vasta 1950-luvulla. Kioskien valikoima ja koko kasvoivat edelleen 1960- ja 70-luvuilla, jolloin myös R-kioskit alkoivat yleistyä. Alkujaan nopean naposteltavan myyntipisteiksi nousseet kioskit ovat yllättävän monen kohtaamisen tapahtumapaikkoja, oli kyse sitten epäonnisista treffi-illoista tai vuosikymmeniä kestäneistä työporukan kahvihetkistä. Kesällä pienimmänkin kioskin eteen kannetaan muovituoli tai pari, joilla istuskellessa on ihan sallittua jutella myös vieraalle – vaikka säästä.

Kesällä ruoka kulkee porukan mukana

Kesä vietetään yhdessä, ja ruoka kulkee mukana. Torilihikset, eväsleivät ja termarikahvit viedään sinne, missä seura on. Pensasaidan yli on helppo huikata myös naapurit kyläilemään, kahville tai grillaamaan. Kesä on yhteisöllisyyden aikaa, jolloin tavallisista arjen säännöistä on lupa poiketa. Mökin kynnys on hieman matalampi ylittää, ja hiekkatie naapuriin helpompi kulkea. Suurten juhlien lomassa tehdään pieniä tärkeitä tekoja, keitetään kahvit ja leivotaan pullaa. Juuri näillä pienillä arjen kapinallisilla teoilla ja pullakahveilla vahvistetaan yhteenkuuluvuutta ja suhteita toisiin ihmisiin. [O2]