Syödään ja juodaan yhdessä – ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Julkaistu Kategoriat Teemat

Suomalainen juomakulttuuri on ollut yhteisöjen kulttuuria. Juhliin kuulunut humala sitoi yhteisöt tiiviisti yhteen, ja oli vahvasti symbolista – yksin ryypiskelijöitä paheksuttiin. Vuoden rytmi rakentui työlle ja juhlalle, ja kun juhlittiin se tehtiin yleensä koko kylän voimin. Vuotuisjuhlien – joulun, juhannuksen ja kekrin – lisäksi juhlittiin myös perhejuhlia. Perinnejuhlat toimivat vahvan, perinteisen yhteisöllisyyden säiliöinä edelleen. Vanhoja sosiaalisia tapoja ammennetaan pieninä annoksina, ja sovitetaan nykypäivään.

Suomalaisen juomisen pieni historiikki

Perinteinen suomalainen juhlajuoma on olut. Sitä on pantu meillä ainakin jo 500-luvulla eKr. Paloviinaa suomalaiset oppivat valmistamaan 1500-luvulla, mikä lopulta johti oluen syrjäytymiseen suosituimpana juhlajuomana.

Viinalla ja oluella on ollut vahva maaginen ja symbolinen rooli vanhassa suomalaisessa elämätavassa. Alkoholilla oli kyky muuttaa tajuntaa, ja siksi sen uskottiin myös voivan toimia välineenä vaikuttaa näkymättömään maailmaan – henkiin, jumaliin ja siten myös tulevaisuuteen. Olutta tai viinaa siis juotiin, kun haluttiin vaikuttaa sellaiseen joka oli arkikokemuksen ulottumattomissa.

Humala vahvisti myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ankarissa olosuhteissa – luonnonvoimien, kriisien ja ankaran hallinnon keskellä – suomalaiset tarvitsivat tiivistä yhteisöä. Jokaisen työpanos yhteisen leivän eteen oli merkittävä. Toisaalta riemukas juhliminen antoi hetken tilaisuuden olla vapaa ankarasta arjesta.

Työn ja huvin rytmi syntyi vuotuisjuhlista

Yhdessä syöminen vanhaan aikaan liittyi siihen, että ruokaa oli tarjolla runsaasti – siis sadonkorjuuseen tai teurastamiseen. Vanhan kansan kekrijuhlissa kumpikin saattoivat yhdistyä. Loppusyksyyn sijoittunut juhla oli yltäkylläisen yhdessäolon ja ilon hetki, jolloin oltiin kiitollisia saadusta sadosta ja luotiin pohjaa tulevan vuoden vastaavalle.

Teurastus voi tuntua raa’alta yhdessä syömisen tilanteelta nykyihmisestä, mutta aikanaan tuoretta lihaa saatiin lautaselle vain harvoin. Useimmiten se oli suolattua. Teurastuspäivänä – joka usein sijoittui syksyyn – tarjottiin esimerkiksi tappaiskeittoa, ja tehtiin herkullisia makkaroita ja sylttyjä. Tärkeä yhdessä syömisen tilaisuus oli myös leipomispäivä, länsisuomalaisissa taloissa kahdesti vuodessa ja itäsuomalaisissa joka viikko. Oli kyseessä kekristä, teurasajasta tai leipomispäivästä – naapurit olivat tervetulleita maistelemaan talon runsaita antimia.

Suuriin juhliin on aina kuulunut hyvän ruoan lisäksi myös hyvä juoma. Suomalaisessa kulttuurissa juominen vie arjesta pois, ja liittyy vahvasti juuri juhliin ja erityistilanteisiin. Perinnejuhlien sosiaalisuudessa tyypillistä on arjen ylittäminen ja suoranainen karnevalismi –hulluttelu, rajojen rikkominen ja ilo! Vuotuisjuhlissa, jotka liittyivät vuodenkiertoon, juomisella oli myös maaginen rooli: nauttimalla ohraista olutta runsaasti kekrinä isäntä varmisti myös tulevalle vuodelle hyvän sadon. Samantapaisia uskomuksia liittyi myös ruokaan. Yltäkylläisyys juhlassa varmisti yltäkylläisyyden myös sadon suhteen.

Varpajaiset, häät ja hautajaiset kokoavat suvun yhteen edelleen

Ryypyllä on ollut roolinsa suomalaisten elämässä jo syntymässä. Alkoholi ei ole kuitenkaan ollut vain humalan lähde, vaan myös esimerkiksi kivunlievittäjä ja onnentoivottaja. Pieni annos alkoholia – ryyppy – on vahvistanut sopimukset, toivottanut vieraat tervetuleeksi, ylläpitänyt työtehoa ja toiminut lämmikkeenä kylmässä säässä.

Suomalaiset ovat kautta vuosisatojen syntyneet saunassa. Synnytystuskien lääkkeenä käytettiin ainakin jo 1600-luvulla viinaa, johon on sekoitettu esimerkiksi kuumaa vettä, kahvia tai maitoa. Mausteeksi juomaan saatettiin lisätä esimerkiksi pippuria, suolaa, siirappia – tai jopa ruutia. Äidin lisäksi myös talon omalle väelle saatettiin tarjota heti syntymän jälkeen ryyppy ja suupala juustoa, leipää tai lihaa. Viikon kuluttua lapsen syntymästä vierailivat naapurin aviovaimot ja sukulaiset tuoreen äidin luona tuoden mukanaan erilaisia ruokatavaroita: leipää, juustoa, maitoa tai puuroa. Näitä tarjoiluja nimitettiin varpaisiksi, Etelä-Karjalassa rotinoiksi.

Nuoren parin yhteisen tien alku on ollut aina suuri, symbolinen juhla. Tarjoiluihin ovat perinteisesti kuuluneet olut, sahti, viina ja tietenkin kahvi. Erityisesti sahdilla oli tärkeä asema häissä ja hautajaisissa, ja häätaloon saapui prykäri usein jo kaksi viikkoa ennen häitä. Kokki taas tuli yleensä taloon kolme tai neljä päivää ennen juhlia. Häitä varten teurastettiin yksi tai useampia eläimiä, talon varallisuudesta riippuen. Juhlia varten leivottiin myös varikoisia, lämminleipää, tehtiin juustoja ja laatikkoruokia sekä makkaroita ja sylttyä. Leipien lisäksi leivottiin korppuja, vehnäspitkoja, piparkakkuja ja tehtiin pannukakkua. Pitkot ja muut kahvileivät yleistyivät vasta 1860-luvulla. Hääateria oli varsin pitkä toimitus, sillä siitä saatettiin nauttia jopa neljästä kahdeksaan tuntia.

Hautajaiset niin kuin häätkin olivat pidot, joten niissä syötiin usein samoja ruokia. Satakunnassa hautajaispöydän tärkein ruokalaji oli paisti, jonka rinnalle katettiin ainakin sallattia, laatikoita ja soppaa sekä live- tai kraavikalaa. Myös paikallista perinneherkkua, ohrakryynivelliä oli tietenkin tarjolla. 1900-luvun uutuus juhlakattauksessa oli jäätelö. Juhlajuomana oli tietenkin sahti. Hautajaistarjoilut päättyivät ulosheittoteehen, jonka kanssa tarjottiin isoja rinkilöitä kotiin vietäväksi. Tapoihin kuului kerätä myös muista pitojen makeista leivonnaisista tulaisia kotiväelle. Hautajaisissa oli tapana tarjota myös hautajaiskarkkeja, jotka säästettiin muistona vainajasta.

Tapoja menneisyydestä

Syntisyys ja paheellisuus alettiin liittää yhä voimakkaammin alkoholiin ja sen nauttimiseen 1700- ja 1800 –luvuilla. Hiljalleen käsitykset levisivät myös Suomeen, ja vaikuttivat esimerkiksi siihen minkälaiseksi alkoholipoliittinen keskustelu muovautui.

Samaan aikaan vanhat tavat elivät kansan keskuudessa kuten ennenkin. Sahtia valmistettiin häihin ja hautajaisiin, jouluksi ja juhannukseksi. Vapautunut suomalainen sihauttaa mökkisaunan terassilla oluen, ja tuntee samaa vapautuneisuutta kuin kekrijuhlassa humaltunut historiallinen serkku.

Usein kuulee todettavan, että alkoholinkäytöstä syntyy ongelmia vasta kun se tapahtuu yksin. Jo nyt nuorten juomatavoissa korostuu yhteisöllisyys ja kohtuus. Vanhan ajan yhdessä iloittelu ja rentoutuminen ovat ehkä tekemässä paluun suomalaiseen juomakulttuuriin.