Suomen Metsäyhdistys

Julkaistu Kategoriat Tekijät

Ulos – Ut – Out! yhdistää ensimmäistä kertaa neljä valtakunnallista tapahtumaa eli Seikkailukasvatuspäivät, Ympäristökasvatuspäivät, Kasvatus metsässä -foorumin ja Mitt i naturen -tapahtuman. Myös muut tahot ja tapahtumat voivat tulla osaksi suurtapahtumaa, niin järjestäjinä kuin osallistujinakin. Ulos – Ut – Out! on osa Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuoden 2017 ohjelmaa.

Tapahtuman ohjelman aiheet vaihtelevat historiasta tulevaisuuteen, metsästä mereen ja kaupunkiympäristöön. Luonnosta saatava hyvinvointi, kestävä elämäntapa, osallisuus ja vaikuttaminen ovat myös kantavia aiheita. Tapahtumassa saa uusia näkökulmia turvalliseen luonnossa tapahtuvaan kasvun tukemiseen, opetukseen ja oppimismenetelmiin, kuten draamaan, musiikkiin, seikkailuun, tutkimukseen, taiteeseen ja kädentaitoihin. Työpajoja on toteuttamassa kymmeniä eri tahoja.

Nimensä mukaisesti Ulos- Ut – Out! tapahtumassa ollaan paljon ulkona: runsaan ja monipuolisen ulkotyöpajatarjonnan lisäksi tarjolla on esimerkiksi lounas Aurajoen rannalla, illallinen nuotiotulien ääressä, lintu- ja lepakkoretket ja yönkin voi viettää ulkona riippumatossa, omassa teltassa tai vaikkapa puolijoukkueteltassa.

Etsimme myös tapahtumalle yhteistyökumppaneita ja tukijoita.

Ulos – Ut – Out! tehdään yhdessä!

Lue lisää sivuiltamme!

Tule mukaan Facebookissa!