Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL:n teko

Julkaistu Kategoriat Tarinat

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL on elintarvikealan työntekijöiden eli kotimaisen ruuan ja juoman tekijöiden oma ammattiliitto. SEL toimii kotimaisten elintarvikkeiden ja työn arvostuksen lisäämiseksi. Haluamme, että suomalaiset arvostavat ruokaa ja ovat kiinnostuneita sen alkuperästä nykyistä enemmän.

SEL:n toiminta perustuu aktiivisuuteen, yhdessä toimimiseen ja yhteisöllisyyteen. SEL sekä sen ammattiosastot ja aluejärjestöt järjestävät kuukausittain eri puolilla Suomea useita tapahtumia, joiden yhteydessä usein myös syödään yhdessä. Joka kuukausi liiton toimintaan osallistuu tuhansia ihmisiä työpaikoilla ja ammattiosastoissa. Olemme syöneet tänä vuonna yhdessä isolla porukalla esimerkiksi SEL:n Talvipäivät-risteilyllä 11.-12.3.2017 ja SEL:n Kesäpäivillä Kuopiossa 26.-27.8.2017. Molempiin tapahtumiin osallistui noin 700 SEL:n jäsentä.

Tutustu meihin Facebookissa!