Myrskylän kunta

Julkaistu Kategoriat Tekijät

Myrskylä on itäuusimaalainen maaseutukunta, jonka luonto ja maisema on järvineen ja harjuineen hyvin vaihteleva. Myrskylä tarjoaa mielenkiintoisia asumisvaihtoehtoja kirkonkylän taajamassa ja haja-asutusalueilla. Kunnalliset palvelut hoidetaan inhimillisissä mittasuhteissa yksilöllisesti. Myrskylä tunnetaan ennen kaikkea nelinkertaisesta olympiavoittaja Lasse Virenistä. Hän asuu ja vaikuttaa edelleen Myrskylässä. Hän toimi 20 vuotta Myrskylän valtuuston puheenjohtaja vuosina 1993-2012. Lisäksi hän oli yhteensä runsaat kahdeksan vuotta kansanedustajana.

Myrskylän kunta järjestää yhteistyössä Myrskylän Marttojen, MTK:n, Myrskylän Savun, Myrskylän seurakunnan, Kukka- ateljé Tähtihetken ja Myrskylän Säästöpankin kanssa Kirkkopuistossa yhteisen Syödään yhdessä -tapahtuman 26.8.