Syödään yhdessä töissä, koulussa ja armeijassa

Julkaistu Kategoriat Etusivun teema, Teemat, Yleinen

Yhteinen ruokahetki lisää työtehoa, ja kokoaa työ- tai kouluporukan yhteen. Työpaikka- ja kouluruokailu syntyivät vastauksena yhteiskunnan muutoksiin, ja halusta tukea erityisesti vähävaraisimpia perheitä. Ne ovat muovanneet perheiden ateriarytmiä, ja ovat yksi hyvinvointivaltion kulmakivistä.

Työpaikkaruokailun juuret ovat tehtaissa

Monenlaiset uutuudet mullistivat suomalaisen työelämän 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, jolloin maataloudesta elänyt maa teollistui. Muuttoliike vei nyt maalta kaupunkiin. Uusi elämä vaati monilta totuttelua. Tehtaassa työpäivät olivat usein jopa 16 tuntia pitkiä. Työtä tehtiin myös viikonloppuisin, koko vuoden. Tehtaissa työskentelivät myös naiset ja lapset. Näin syntyi uusi yhteiskuntaluokka, työläiset.

Työväenliike syntyi ajaakseen tehtaan työntekijöiden etuja. Tärkeimpiä tavoitteita 1800-luvulla oli ajaa läpi 8 tunnin työpäivä. Työ tuotti tulosta, kun laki säädettiin vuonna 1917. Siinä turvataan työntekijöille paitsi säännöllinen työaika, myös tauot. Säännöllistä kahdeksan tunnin päivää tekevälle työntekijälle esimerkiksi oli tarjottava ”joko vähintään puolen tunnin ruokailuloma tai tilaisuutta syömiseen työn aikana”. Tänä aikana työntekijälle piti mahdollistaa poistuminen työpaikalta.

Työläiset söivät usein eväitä tai edelliseltä päivältä yli jäänyttä ruokaa. Vielä 1900-luvun alkupuolella työntekijät huolehtivat usein itse ruoastaan, vaikka ensimmäiset tehdasruokalat oli perustettu jo 1840-luvulla. Höyrykone tuli keittoloihin 1910-luvulla, mikä mahdollisti ensimmäistä kertaa suurten ruokamäärien nopean valmistamisen. Ruokalistoilta löytyi esimerkiksi kiisseliä, keittoa ja tietenkin kahvia. Työlainsäädännön ja työpaikkaruokailun kehittyminen muutti koko perheen ateriarytmiä. Syntyi käsite lakisääteisestä kahvi- ja lounastauosta. Päivällistä alettiin syödä neljän tai viiden aikaan iltapäivällä. Elämänrytmi muuttui.

Kouluruokailu on hyvinvointivaltion kivijalka

Suomalainen innovaatio, joka edistää terveyttä, oppimista ja hyviä tapoja – kouluruoka. Juuri ruoka oli yksi merkittävä syy siihen, että kaikkien lasten oli mahdollista lähteä koulutielle. Vielä 1800- ja 1900-lukujen taitteessa kansakoulussa kävivät vain harvat. Matkat kouluihin olivat monille pitkiä, eikä kotoa usein riittänyt evästä koulupäiväksi – tai sellaista ei ehditty valmistaa. Näin vaihtoehdoksi jäi joko istua nälkäisenä koulunpenkillä, tai jäädä kotiin auttamaan talon töissä.

Ilmaista kouluruokaa alettiin tarjota joillakin paikkakunnilla, kuten Kuopiossa, 1900-luvun alussa. Keskustelu ruokailun tarpeellisuudesta, ja siitä kenelle ilmaista ruokaa tulisi tarjota, kävi vilkkaana. Järjestövaikuttaja Augusta af Heurlin ryhtyi toimeen kouluruoan puolesta, ja perusti valtakunnallisen Koulukeittolayhdistyksen vuonna 1905. Tämän seurauksena kahdeksan vuotta myöhemmin valtio myönsi ensimmäisen kerran avustusta kouluruokailuun. Ruokaa saivat ensin vain köyhimmät kansakoululaiset, oppikouluissa sitä ei vielä tarjottu lainkaan.

Uusi kouluruokailuun liittyvä laki tuli valmisteltavaksi 1930-luvulla, jolloin mm. Turkuun perustettiin omia koulukeittoloita. Niissä valmistetut ruoat olivat yksinkertaisia keittoja, vellejä ja puuroja. Ruoka syötiin usein luokkahuoneessa, pulpettien ääressä. Kuten monia muitakin asioita, sota muutti myös suhtautumista kouluruokailuun. Lasten ruokailusta heräsi huoli. Eduskunnan määräyksestä 1943 kaikkien kansakoulujen oli ryhdyttävä tarjoamaan lämmin lounas oppilaille ilmaiseksi vuoteen 1948 mennessä. Kaikille peruskouluikäisille tarjottava lämmin ateria säädettiin 1970-luvulla voimaan tulleessa laissa, kun siirryttiin peruskoulujärjestelmään.

Joukkoruokailussa on valtavasti voimaa

Nyt työpaikoilla syödään yhdessä harvoin. Kaikista koululaisista taas 85 prosenttia syö kouluruokaa, mutta määrä laskee kun tarkastellaan teini-ikäisiä. Samaan aikaan yhä useammat tutkimustulokset osoittavat, että rauhoitetusta ruokahetkestä yhdessä on kiistattomia hyötyjä työ- ja opiskeluteholle, yhteisöllisyydelle ja siten kokonaishyvinvoinnille.

Joukkoruokailussa on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Työpaikka- ja kouluruokalat tavoittavat suuren osan suomalaisista. Tukemalla joukkoruokailua, voimme tukea miltei kaikkien suomalaisten hyvinvointia pienillä teoilla. Ensimmäinen askel on herätä näkemään yhteisöllisen ruokailun edut.

Kouluruoka herättää tunteita: olemme ylpeitä ainutlaatuisesta innovaatiostamme, toisaalta päivittelemme yhdessä inholla kumiperunoita. Erityisesti teini-ikäiset jättävät kouluruoan usein väliin, tai korvaavat sen karkeilla ja välipaloilla. Yksi syy saattaa olla se, että nuoret eivät koe ruokailutilannetta omakseen. Heillä ei ole mielestään riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa, vaikka halua löytyisi. Tämän eteen tehdään nyt runsaasti töitä, ja edelläkävijät oppilaitosten joukossa ovat ottaneet lapset ja nuoret osaksi kouluruoan suunnitteluprosessia. Näin syntyy tunne yhteisestä, yhdessä tehdystä ruokailuhetkestä.

Suomalaiset ovat tunnetusti sisukkaita. Korkea työmoraali on meille ylpeydenaihe ja käsitys siitä, mitä on oikea työ ja työnteko tulee suomalaisesta historiasta. Luonnon armoilla eläneiden maanviljelijöiden Suomessa arvostettiin fyysistä työtä, pitkiä päiviä ja itsensä ylittämistä – taisteltiin ’hallaa ja suota vastaan’. Se varmisti leivän. Arvostamme yksilösuorittamista edelleen, ja puurtamisen ihanne elää vahvana. Työ on ollut kunnia-asia, ja tärkeä osa yksilön identiteettiä.

Nyt sekä työnantajat että –tekijät voivat rakentaa itselleen uuden, yhteisen kunnia-asian. Rauhallinen, yhteisöllinen ruokahetki on etu kaikille. Työnantajalle se takaa virkeän, energisen ja motivoituneen työvoiman. Työntekijä, joka kokee kuuluvansa yhteisöön, voi hyvin. Työpaikan yhteisten ruokahetkien kautta voidaan tehdä näkyväksi myös yrityksen tai yhteisön arvoja ja tavoitteita. Hiljainen tieto siirtyy yhteisessä kahvipöydässä, eikä varttitunnin tauon rauhoittaminen vaadi suuria tekoja. Yhdessä sovituista käytännöistä on helppo pitää kiinni, ja edun huomaavat kaikki.

Syödään yhdessä kotona

Julkaistu Kategoriat Etusivun teema, Teemat

Kodin ruokapöytä on kerännyt suomalaiset perheet ympärilleen jo vuosisatoja. Jokainen aikakausi on muuttanut tavallaan yhdessä syömisen tapoja, ja johtanut nykyiseen tilanteeseen. Siinä missä aiemmin esimerkiksi ruoka-ajat määrittyivät esimerkiksi työn mukaan, nykyään yhä tärkeämpää on kyetä organisoimaan elämää omista, itselle ja omalle perheelle mielekkäistä lähtökohdista.

Ruoan kunnioitus on suomalaisille tärkeää

Ruokailutilanne on rentoutunut vuosisatojen saatossa. Käytöstapoihin suhtautuminen riippui vielä 1900-luvulla siitä, asuiko perhe maalla vai kaupungissa – kuuluttiinko säätyyn vai ei. Suomalaisille on aina ollut tärkeää kunnioittaa ruokaa. Maasta elantonsa saanut kansa tiesi, että satojen onnistuminen – tai epäonnistuminen – oli elinehto, ja katkerat katovuodet muistettiin pitkään.

Maaseudulla yhteiseen pöytään ei käyty miten sattuu. Perheen sisäinen arvojärjestys saneli sen, kuka sai istua pöytään ja ottaa ruokaa ensimmäisenä. Selkeät säännöt helpottivat ruokahetken kulkua, sillä maataloissa pöytään istui usein suuri joukko verisukulaisista renkeihin ja piikoihin. Miehet istuivat pöydän yläpäähän, kun taas naisille ja lapsille oli paikkansa sen alapäässä. Pienet lapset eivät välttämättä syöneet pöydän ääressä, vaan heille katettiin ruoka penkille tai tuolille. Ei ollut tavatonta, että naiset söivät seisaaltaan tai toisessa huoneessa. Toisaalta itse ruokailutilanne oli melko tasavertainen. Kun perhe oli asettunut pöytään, ruoka tarjoiltiin ja syötiin yhteisistä astioista. Samoin ruokajuoma – piimä, maito tai kalja – juotiin yhteisestä tuopista.

Työläiset olivat uusi yhteiskuntaluokka, joka syntyi teollisen vallankumouksen myötä. Näissä perheissä saatettiin nakella niskoja herrojen tavoille: tarinan mukaan eräs isäntä söi lakki päässä, koska niin ruoka oli myös tienattu. Usein juuri perheen isä päätti, kuinka tarkasti käytöstapoja noudatettiin. Koulutetuissa perheissä, kuten opettajien kodeissa, pidettiin hyvästä käytöksestä kiinni tiukemmin. Lautasliinoja käytettiin, ja ruokaa ei tuotu tarjoiluastioissa pöytään. Aamiainen saatettiin viedä perheen vanhemmille sänkyyn, ainakin viikonloppuisin. Kuka sitten päätti mitä syötiin? Säätyläisperheissä päätöksen teki perheen äiti, mutta kokkaamisesta vastasi usein ainakin osaksi kotiapulainen. Maalais- ja työläisperheissä isäntä oli se, joka päätti päivän ruokalistasta. Emännän vastuulle jäi ruoanvalmistus.

Hiljaisuus on osa suomalaista elämäntyyliä, myös ruokapöydässä. Myös puhumattomuus ruokapöydässä on liittynyt ruoan kunnioittamiseen: pöydässä keskusteleminen oli useimmiten sallittua, mutta nauraminen, riiteleminen ja turhien höpöttely oli edelleen kielletty. Oli niitäkin taloja, joissa ruokapöydässä puhuminen ei ollut sallittua lainkaan. Ennen kaikkea ruoasta tuli aina kiittää. Lasten ei sopinut arvostella ruokaa, vaan lautanen oli syötävä tyhjäksi – vaikka se olisi ollut täynnä piimävelliä tai hernepuuroa.

Säätyläisperinne hiipui sotien ja elintarvikepulan myötä 1940-luvulla, mikä johti myös käytöstapojen rentoutumiseen. Toisaalta edelleen pidettiin sopivana, että jokainen osasi esimerkiksi esittelyn, puhuttelun, ja ruokailutavat. Työläisperheissä lapset saattoivat alkaa kiinnittää huomiota vanhempien tapoihin, kuten ryystämiseen ja huonoon hygieniaan, opittuaan koulussa muuta. Maaseudulla vanha elämäntapa säilyi pisimpään, mutta muutos saapui hiljalleen myös kylänraiteille.

Ruokailutilanne rentoutui 1960-luvulla – kaikkia ruokia ei enää ollut pakko maistaa, vaikka lautanen piti edelleen syödä tyhjäksi. Uusia oppeja saatiin kotiin nyt myös lasten mukana. He oppivat uusia taitoja ja tietoja esimerkiksi koulun kotitaloustunneilla. Viikonloppu oli perheelle pyhitetty aika, jolloin ruokailuun ja ruoanlaittoon kiinnitettiin enemmän huomiota. Ruokailu keskittyi kotiin, ja vain aniharva kävi nakkikioskilla – saati sitten ravintolassa.

Arjen ja viikonlopun ero ruokapöydässä kasvoi 1980-luvulla. Arkisin ruoka koettiin polttoaineeksi, mutta viikonloppuna ruoka yhdisti perheen. Silloin kokeiltiin uutta, kokattiin ja syötiin yhdessä. Tärkeänä pidettiin, että kaikki olivat pöydässä yhtä aikaa ja että kädet pestiin. Ruokailutilaan saapui kuitenkin uusi häirikkö, televisio. Joissakin perheissä syötiin jo sen ääressä. Nyt ensimmäistä kertaa näytti siltä, että lapset nousivat ruokahetken keskipisteeseen. Johanna Mäkelä on tutkinut 1980-luvun perheruokailua. Hän havaitsi, että kun aiemmin ruokahetki määräytyi isän työaikojen mukaan, 1980-luvulla sen määritti lasten harrastusaikataulu. Samoin nyt ruokatoiveiden suhteen kuunneltiin herkimmin perheen nuorimpia.

Tuloerot näkyivät ruokapöydässä

Sota ja elintarvikepula, työelämän murros ja terveyskäsitykset ovat kaikki vaikuttaneet siihen, mitä suomalaisissa kodeissa syödään. Aiemmin vahvat alueelliset erot ovat nyt tasoittuneet, samoin kuin yhteiskuntaluokkien väliset erot.

Teollistuvassa Suomessa 1900-luvulla yhteiskuntaluokkien väliset erot näkyivät ruokapöydässä. Erityisesti joulupöydän herkut kertoivat perheen toimeentulosta. Ensimmäisen maailmansodan aikaan riisi oli vielä kallista, joten köyhimmissä kodeissa joulupuuro keitettiin esimerkiksi ohrasta. Viikonloppuisin yritettiin säädystä riippumatta syödä parempaa ruokaa kuin arkena, esimerkiksi ohrapuuroa ja puolukkasoppaa lauantaisaunan jälkeen. Ohukaiset ja pannukakku olivat lasten suosikkeja.

Työläiset ostivat ruokansa enimmäkseen kaupasta, toisin kuin omavaraiset maatilalliset. Leivän leipominen kotona loppui kaupungeissa, koska siihen ei ollut mahdollisuutta. Pienet asunnot rajoittivat ruoanlaittoa, sillä niissä ei ollut esimerkiksi uunia. Työläisperheiden vaimot ja tyttäret olivat usein palvelijoina säätyläisperheissä, mistä käytöstavat ja ruokalajit siirtyivät myös työläiskoteihin. Herrojen herkkuihin ja tapoihin suhtauduttiin aluksi epäilevästi, ja uusien vaikutteiden juurtuminen työläisperheisiin vaati usein aikaa.

Sota ja elintarvikepula jättivät pysyvän jäljen suomalaiseen ruokakulttuuriin.

Maaseudulla elintarvikepula kosketti vähiten, sillä moni tuotti edelleen suurimman osan tarvitsemistaan raaka-aineista itse. Työväen pöydässä nähtiin paljon keittoja ja vellejä. Onnekkaita olivat ne, joilla oli tuttavia tai perhettä maalla – heiltä saattoi saada arvokasta täydennystä ruokavarastoihin. Säätyläiset turvautuivat vaihtokauppaan naapureiden, sukulaisten ja tuttavien kesken. Kaikissa yhteiskuntaluokissa luonnon antimet, kuten marjastus ja metsästys nousivat tärkeiksi tavoiksi täydentää ruokavaliota. Ei ollut tavatonta, että esimerkiksi tehtaat järjestivät työntekijöilleen yhteisiä marjastusretkiä syksyisin.

Herkuttelusta ei sodan aikanakaan täysin luovuttu. Lauantai säilyi monissa perheissä leivontapäivänä, ja esimerkiksi Savossa saatettiin silloin leipoa makoisa nauriskukko yhdessä jaettavaksi. Sunnuntaina taas syötiin vähän paremmin ja hieman myöhemmin kuin tavallisesti. Pula-ajan lasten mieliin on kyselyaineistojen perusteella jäänyt muistoja erityisesti ensimmäisistä herkuista, ei niinkään puutteesta.

Pulan jälkeen perheiden pöydissä alkoi näkyä kohisten noussut elintaso. Varakkaisiin koteihin saatiin nyt ensimmäiset kodinkoneet, kuten jääkaappi ja kaasuhella. Jälkiruoat yleistyivät, samoin vaalea ranskanleipä. Makkara- ja liharuokien määrä kasvoi. Myös ensimmäiset valmisruoat tulivat kauppoihin 1950-luvulla. Lapset saivat uusia herkkuja, kuten limonadia, jota sai erityisesti juhannuksena, jouluna ja vappuna. Palaveripullan käsite syntyi sotien jälkeen, ja seuraukset näkyivät suomalaisten vyötäröillä. Ensimmäistä kertaa ruoan terveellisyys alkoi puhuttaa laajasti. Liikalihavuudesta ja sen haittavaikutuksista alettiin puhua laajalti. Sen seurauksena 1970-luvulla muun muassa yhä useammalle lapselle lauantaista muodostui karkkipäivä. Aiemmin omavaraiset suomalaiset siirtyivät yhä enemmän asioimaan kaupoissa. Valikoimat kasvoivat lähes räjähdysmäisesti, ja kauppaan tuli runsaasti uutuuksia, kuten jogurtti. Kasvisten ja hedelmien kulutus kasvoi. Myös paheksuttujen valmisruokien saatavuus kasvoi. Naiset tunsivat itsensä huonoiksi äideiksi ja emänniksi, jos sortuivat tarjoamaan perheelleen jotakin valmista.

Työn ja ruoan rytmit sovitettiin yhteen

Maatalous oli vielä 1950-luvulla enemmistön elämäntapa ja tulonlähde. Lähes kaikki mitä tarvittiin tuotettiin itse. Perinteisessä maalaisessa elämäntavassa yhdessä syömiseen vaikuttivat erityisesti työn jakautuminen eri vuodenajoille, sekä nykyisestä hieman poikkeava ajatus siitä ketkä kaikki kuuluvat perheeseen. Koko talon väki osallistui talon töihin. Ajatus perheestä käsitti paitsi isäntäväen ja verisukulaiset, myös esimerkiksi rengit ja piiat. Talvella syötiin kolmesti päivässä. Ahkerana kesäkautena puolestaan syötiin neljä ateriaa päivässä.

Vuonna 1917 säädettiin työaikalaki, joka muutti samalla ruokailurytmin monissa perheissä. Ruokailurytmin muutos kertoo laajemmin myös elämäntapojen muuttumisesta palkkatyön ehdoilla. Samaan aikaan syntyi työpaikkaruokailu. Työläisperheissä saatettiin nyt ensikertaa syödä lounas työpaikalla. Lähellä työpaikkaansa asuvat työläiset saattoivat tosin käydä kotonaan syömässä, tai joku perheen lapsista toi ruoan työpaikalle.

Miten suojella perheen yhteistä ruoka-aikaa?

Ennen vanhaan ruoka-aika määriteltiin isän työn mukaan, ja 1980 –luvulla lasten harrastusten mukaan. Nykyään ruokahetken uhka on aikataulujen kakofonia. Yhteiselle ajalle ei ole enää sovittua paikkaa kalenterissa, vaan se joustaa muiden menojen mukaan. Yksilöllisyys ajaa sein perheen yhteisen ajan edelle. Toisaalta ruokaa on tarjolla kokoajan, kaikkialla. Se tarkoittaa, ettei enää ole välttämätöntä rajata sille omaa paikkaa ja aikaa.

Elämän rytmi saneltiin ennen vanhaan pitkälti työn mukaan, perheen ulkopuolelta. Tehtaan tai maatilan työt oli tehtävä, kun niiden aika oli. Tämä näkyy edelleenkin elämäntavoissamme. Monen perheen rytmi ohjautuu edelleen harrastusten mukaan. Yhteiselle aterialle ei tällaisessa tilanteessa aina järjesty aikaa.

Miten siis suojella perheen yhteistä ruokahetkeä? Aivan ensimmäisenä on opittava luottamaan siihen, että se riittää, kestää ja kantaa. Yhteinen ruokahetki on yhtä tärkeä – ellei tärkeämpi – kuin mikä tahansa treeni. Joustavuus yhteisten ruoka-aikojen sovittamisessa aikatauluun on suuri apu. Vanha tehdastyöläisten arkirytmistä periytyvä kello viiden päivällinen ei välttämättä enää sovi jokaiselle. Syödään yhdessä vaikka illalla kahdeksalta, kun treenit ovat päättyneet ja luodaan uusia yhdessä syömisen tapoja!

Julkisilla toimijoilla, yrityksillä ja yhteisöillä on valtava voima toimia perheiden apuna. He voivat luoda pienin askelin puitteita uusille yhteisille ruokahetkille: urheiluseurat järjestävät treeniaikataulut niin, että ne antavat tilaa perhepäivällisille, yritykset lanseeraavat perheaterioita varten brändättyjä puolivalmisteita, joista ateria syntyy helposti ja niin edelleen.

 

Alko

Julkaistu Kategoriat Etusivun tarina, Etusivun teema, Tekijät

Alko haluaa tarjota asiakkailleen asiantuntevinta ja henkilökohtaista palvelua. Yritys on vastuullinen toimija yhteiskunnassa ja tehokas erikoisliikeketju, joka tarjoaa henkilökunnalleen parasta työtä osaamisella ja joustavuudella.

Alko pyrkii olemaan edelläkävijä suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin edistämisessä. Yli 350 myymälää ja noin 60 noutopistettä kattavat koko Suomen. Näiden lisäksi koulutettu henkilökunta palvelee asiakkaita verkkokaupassa ja kaikissa Alkon sosiaalisen median kanavissa. Olit sitten järjestämässä illallista tai kokkailemassa rennosti kotona – alkolaiset hallitsevat ruoan ja juoman liiton ja auttavat asiakkaita löytämään juoman vaativimmankin ruoan seuraksi.

Tutustu Alkon verkkosivuihin täällä!

alkologo

Pauligin lupaus

Julkaistu Kategoriat Etusivun tarina, Etusivun teema, Tarinat, Teemat

Kun Suomi täyttää 100 vuotta Paulig on mukana edistämässä suomalaisten yhteisiä kahvihetkiä monella tavalla. Paulig on mukana Syödään yhdessä -tapahtumissa kautta maan, ja kesäkuussa järjestämme järjestää myös koko Suomen yhteisen kahvihetken, johon kaikki on kutsuttu mukaan!

Tutustu meihin verkkosivuillamme! 
Tykkää meistä Facebookissa
Seuraa meitä Instagramissa @Pauligfi
Liity keskusteluun Twitterissä @PauligFi

Kanresta

Julkaistu Kategoriat Etusivun tarina, Etusivun teema, Tekijät

 

Kanresta luo herkut kulttuurin ystäville! Yritys on Suomen johtava kulttuuri- ja kokoustalojen ravintoloitsija, joka kattaa pöydän esimerkiksi Finlandia-talossa, Tiedekeskus Heurekassa, Suomen Kansallisoopperassa ja Lahden Sibeliustalossa. 

Koko maassa toimiva yritys tarjoaa monipuolisia kahvila-, henkilöstöravintola- ja tilausravintolapalveluja. Toiminnan sydämessä on halu luoda ainutlaatuisia herkutteluhetkiä, jotka kuvastavat asiakkaita ainutlaatuisella tavalla. Kanrestan asiakkaana voit samanaikaisesti myös syödä hyvää ja tehdä hyvää; yrityksen toiminnalla tuetaan Suomen Sydänliittoa, Lastentautien tutkimussäätiötä, Vanhustyön keskusliittoa ja Suomen Mielenterveysseuraa.

Haluamme syksyllä 2017 kutsua kanssamme yhdessä syömään tukemiemme järjestöjen kokijoita ja tekijöitä. Haluamme luoda elämyksellisiä ja hauskoja yhteisiä hetkiä esim. mielenterveyskuntoutujille, vanhuksille tai sydänlapsille. Samalla haluamme tutustuttaa työntekijöitämme jäsenjärjestöjen tekemään tärkeään työhön – jonka taas henkilöstömme joka päivä omalla työllään mahdollistaa!

Tutustu Kanrestaan verkkosivuilla!

Kanresta_logo_cm

Syödään yhdessä retkellä

Julkaistu Kategoriat Teemat

Olemme metsäkansaa. Ei ole ihme että mielellämme myös ruokailemme ulkona. Se on hyvä, sillä ulkoileminen tekee tutkitusti hyvää terveydelle. Pitkien taivalten maassa eväsruualla on pitkät perinteet. Peltotöissä, markkina-, ja kirkkomatkoilla, eräretkillä ja kalastusreissuilla on herkuteltu kautta historian. Pärevakka on vaihtunut kylmälaukuksi, mutta sisältö on ehkä muuttunut vähemmän kuin arvaatkaan!

Eväät valittiin jo silloin ennen retken tarkoituksen mukaan. Oli suuntana sitten markkinahumu, kaupunkiretki tai metsästysreissu, eväät valittiin retkelle sopiviksi. Itäsuomalaiset pakkasivat markkinamatkoille piirakoita ja kalakukkoja. Moni klassinen suomalainen perinneruoka on alkujaan kehitetty retkiä varten, kuten karjalanpiirakka. Eräretkille pakattiin mukaan esimerkiksi talkkunaa, jauhoja, voita ja suolaa. Retkikeittiössä niistä sai valmistettua monenlaisia ruokia myös keittämättä. Kaikenlaisiin eväshetkiin saatettiin sopivan tilaisuuden tullen liittää hautanauriita, jotka haudutettiin nimensä mukaisesti kuopassa kypsiksi.

Kaipaamme luontoon. Suomessa on 39 kansallispuistoa, joiden kävijämäärät kasvoivat vuonna 2015 15 % verrattuna edelliseen vuoteen. Seitsemässä suosituimmassa kansallispuistossa yli 100 000 kertaa. Leirintäalueilla vietettyjen öiden määrä on ollut laskussa, kun suomalaiset suosivat mielummin hotelleja. Luontohetkiin halutaan siis myös mukavuutta.

Ruoka on retken kohokohta. Niin kuin ennen, myös nykyään eväiden suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Karjalanpiirakoiden lisäksi tarjolla on erilaisia valmiita retkiruokia. Moni aktiivinen retkeilijä kiinnittää nykyään huomiota ruokatavaroiden painoon ja ravintosisältöön. Innokkaimmat retkeilijät kuivaavat retkiruokansa itse. Eväshetki yhdessä oman porukan kanssa on hemmottelua kaikille aisteille.

Syömään! Kun Suomi täyttää sata vuotta, syödään yhdessä

Julkaistu Kategoriat Etusivun teema, Teemat

Tiesitkö, että me suomalaiset syömme eurooppalaisista vähiten yhdessä? Ja kun tämä elämä on mennyt niin kovin hektiseksi niin eipä me paljon muutenkaan ehditä toisiamme nähdä. Tehdäänpäs tähän nyt heti muutos: huuda siis kaverit, naapurit, suku tai arvon kollegat SYÖMÄÄN!

Syödään yhdessä –teemavuosi juhlistaa satavuotiasta Suomea ja elämää kutsumalla syömään. Yhdessä syöminen ravitsee muutakin kuin vatsalaukkua, ja loppujen lopuksihan on aika pienestä kiinni, että syö jonkun kanssa yhdessä. Ei tarvitse kuin sopia. Tee siis lettuja aamiaiseksi puolisollesi, vie mummolle lounasta tai kutsu työkaveri kahville. Toteuta kaikki ne suunnitellut illalliset ystävien kanssa.

Mitä sinä voit tehdä? Laita vaikka whatsapp –viesti, twiitti tai tekstari kaverille, äiskälle tai sille söpölle tyypille ja lähde syömään yhdessä!